Laura Gustafsson jakaa esikoisromaaninsa Huorasadun omintakeista linjaa Anomaliassa. Siinä feminismi on pienemmässä roolissa, mutta eläinten oikeudet suuremmassa. Kirja kertoo pahuudesta, ihmisistä ja eläimistä, etenkin ihmisten poikasista eläinten hoitamina ja ihmisten poikasista, jotka kokevat karmivan kohtalon. Inspiroijana on tainnut olla kirjailijan oma tuoreehko äitiys, ainakin sisäkannen kirjailijakuvasta päätellen.
Romaani alkaa kertomuksella lentoemännästä, joka tulee raskaaksi. Seuraava osa perustuu väitettyyn (tosin huijauksena pidettyyn) tositarinaan susilapsista Amalasta ja Kamalasta. Tähän osaan oli alkuun paljon vaikeampi päästä kiinni kuin ensimmäiseen. Sitten seuraa Baby P:n evankeliumi, sekin tositarinaan perustuva tarina vauvasta, joka koki karmean kohtalon. Monen äidin (ja kenties lapsettomankin naisen) voi olla vaikea lukea tätä osaa.
Amalan ja Kamalan tarina siirtyy myös nyky-Lontooseen eräänlaisen näytelmän muodossa, vaikka mukana onkin näyttämöohjeita, joiden toteuttaminen olisi mahdotonta. Tämä on ehdottomasti kirjan paras osa, näytelmäkirjailija Gustafsson on omassa elementissään ja lukiessa tuli sellainen olo, että pitää kyllä joskus päästä näkemään jokin hänen näytelmistään ihan lavalla.
Hoitaja Underdog No ei sen väliä. Ei kukaan kummiskaan voi noin vaan hypätä systeemin ulkopuolelle.
Hiljaisuus.
Ehkä sitten kun tulee maailmanloppu. Tai tällaisen maailman loppu anyways.
Kamala Se hyvä.
Hoitaja Underdog Jep.
Kirjasta jäi hämmentävä olo. Se sekoittelee faktaa, fiktiota ja jotain muuta, se on rosoinen, inhottava ja hetkittäin saarnaavakin, mutta ennen kaikkea tinkimätön. Gustafsson kirjoittaa juuri siitä mistä haluaa ja missä formaatissa haluaa. Vaikka hän ei varsinaisena hahmona tällä kertaa kirjan sivuille hyppääkään, persoonana hän on vahvasti mukana.